Joulu aiheuttaa lemmikinomistajille huolta ja syyllisyyttä – Lue eläinpsykologin vinkit huolettomaan lemmikkijouluun

Joulu voi olla huolen tai syyllisyyden aihe jopa yli puolelle lemmikinomistajista, käy ilmi Edgard & Cooperin teettämästä kyselytutkimuksesta. Tänä jouluna 70 prosenttia lemmikeistä saa lahjan.

Yli puolet lemmikkieläinten omistajista (55 prosenttia) kokisi syyllisyyttä, jos he eivät ostaisi lemmikille joululahjaa tai muuten jättäisivät ne huomiotta joulusuunnitelmissaan, käy ilmi lemmikinruokavalmistaja Edgard & Cooperin uudesta kyselytutkimuksesta. Kaksi kolmasosaa (64 prosenttia) lemmikinomistajista kertoo, että muuttaisi tarvittaessa joulusuunnitelmiaan lemmikkinsä vuoksi.

Tuloksista käy ilmi myös, että yli neljäsosa (27 prosenttia) pelkää lemmikkinsä syövän joulunaikaan sopimatonta ruokaa. Joka kymmenes (13 prosenttia) kyselyyn vastanneista puolestaan on huolissaan, että poikkeuksellinen joulunaika voi olla lemmikille liian rasittava kokemus.

– Joillakin lemmikeillä voi olla edessään ensimmäinen joulu tai niillä voi olla huonoja kokemuksia aiemmista jouluista. Tällöin voi aiheuttaa ahdistusta, kun talo täyttyy lahjoista, koristeista ja vierailijoista, selittää eläinpsykologi Katie Scott-Dyer.

Lemmikkejä voi auttaa selviytymään aistiylikuormituksesta ja mahdollisista muutoksista rutiineissa pienillä asioilla.

– Uusiin ihmisiin voi luoda positiivisia assosiaatioita antamalla lemmikille esimerkiksi herkkuja tai uusia leluja. Lemmikille kannattaa luoda myös oma rauhallinen, kodikas alue, jonne se voi tarvittaessa paeta, Scott-Dyer vinkkaa.

Älä anna lemmikille makupaloja joulupöydästä

Kyselytulosten perusteella ruoka on suosittu tapa hemmotella lemmikkejä jouluna: neljännes (25 prosenttia) lemmikinomistajista kertoo antavansa jouluna lemmikilleen tavallista parempaa ruokaa ja lähes puolet (47 prosenttia) terveellisiä herkkuja.

– Lemmikille ei kuitenkaan kannata antaa makupaloja ihmisten joulupöydästä, sillä jo pienikin määrä voi olla sille haitallista. Ihmisten jouluruoka sisältää runsaasti rasvaa ja suolaa, ja jotkut ruuat voivat olla jopa myrkyllisiä, muistuttaa lemmikkieläinten ravitsemusasiantuntija Mikki Koot Edgard & Cooperilta.

Kootin mukaan useimmat lemmikit pitävät kuitenkin vaihtelusta. Lemmikkiä voi hemmotella turvallisesti ja terveellisesti vaikkapa tarjoamalla uutta makua sen suosikkiruuasta tai panostamalla juhla-aterialla korkealaatuiseen lemmikinruokaan.

– Esimerkiksi koiranruuan tuore liha on helposti sulavaa, toisin kuin pitkälle prosessoidut ainesosat, kuten lihajauho. Se voi aiheuttaa koiralle ruuansulatushäiriöitä, kuten sotkuisia ulosteita ja mahasuolikanavan tulehdusta, Koot toteaa.

Seitsemän lemmikkiä kymmenestä saa joululahjan

Myös lemmikkien joululahjat kasvattavat suosiotaan. Kyselyn perusteella seitsemän kymmenestä lemmikinomistajasta (71 prosenttia) aikoo ostaa nelijalkaiselle ystävälleen lahjan tänä jouluna. Noin puolet (51 prosenttia) kertoo myös paketoivansa lemmikin lahjan joulupaperiin tai lahjapussiin.

Edgard & Cooper on suunnitellut koirille ja kissoille joululahjoja, joista on iloa koko vuodeksi. Edgard & Cooperin uuteen joululahjaboksiin on koottu erilaisia muun muassa tuoretta lihaa sekä hedelmiä ja vihanneksia sisältäviä, viljattomia aterioita ja terveellisiä herkkuja, lemmikin joulurusetti, kuivaruuan säilytysrasia sekä jouluinen resepti ja kiitoskortti – joulutuotteen ostamalla auttaa muitakin eläimiä, sillä Edgard & Cooper lahjoittaa prosentin vuotuisesta myynnistään koirien hyväksi tehtävään työhön. Edgard & Cooperin joululahjoja on myynnissä verkkokaupassa osoitteessa www.edgardcooper.com.

Kuusi vinkkiä turvalliseen lemmikkijouluun

Seuraavat vinkit huolettomaan joulunviettoon lemmikin kanssa on koonnut eläinpsykologi Katie Scott-Dyer.

1. Tee lemmikin olo kotoisaksi

Jos kissasi tai koirasi on tottunut siihen, että olet ollut paljon kotona pandemia-aikana tai jos sitä muuten ahdistaa olla yksin kotona, varmista, että joku huolehtii siitä poissa ollessasi. Jos koirasi pitää kanssasi kyläilemisestä, ota sille vierailuille mukaan tutun tuoksuisia esineitä, esimerkiksi niiden omia vuodevaatteita tai leluja, jotta ne tuntisivat olonsa kotoisaksi myös viettäessänne joulua kodin ulkopuolella.

2. Totutelkaa rauhassa

Ennen kuin vierailijat saapuvat, varmista, että lemmikkisi tarpeet on tyydytetty, ja anna sille aikaa rentoutua esimerkiksi lenkin jälkeen. Jos lemmikkisi ei pelkää vieraita, kutsu kotiinne muutama vieras jo ennen joulua, jotta joulun ihmismäärä ei olisi sille liian äkillinen muutos. Anna lemmikillesi herkkuja tai uusia leluja luodaksesi positiivisia assosiaatioita uusiin ihmisiin. Jos lemmikkisi haluaa osallistua lahjojen avaamiseen, ota se mukaan rauhallisesti.

3. Anna lemmikille tilaa

Valvo lapsia koirien ja kissojen ympärillä ja muistuta heitä jättämään lemmikkieläimet rauhaan, kun ne nukkuvat, syövät, juovat, leikkivät leluilla tai käyvät vessassa. Kaikki lemmikkieläimet eivät nauti ihmisten kosketuksista ja saattavat tuntea itsensä haavoittuvammiksi jouluna kaiken uuden ja erikoisen takia. Muista, että jopa sosiaaliset lemmikit voivat ahdistua liiallisesta huomiosta. Anna koirallesi tai kissallesi jotain herkullista nuoltavaa vieraiden lähdettyä. Se auttaa niitä rentoutumaan kaiken jännittävän jälkeen.

4. Luo viihtyisä pakopaikka

Koirat ja erityisesti kissat tarvitsevat oman rauhallisen tilan, joka on kaukana muista lemmikeistä, jos ne eivät tule toimeen keskenään. Alueelle tulisi päästä helposti, ja siellä tulisi olla viihtyisä lepotila, ruoka- ja vesikupit sekä hiekkalaatikko. Kissat voivat stressaantua herkästi, joten pakopaikat ja korkeat tasot ovat niille tarpeellisia. Raapimapuu sekä lemmikin lelut ja herkut ovat hyvä lisä.

5. Tarkkana joulukoristeiden kanssa

Koristeet voivat houkutella lemmikkieläimiä, erityisesti pentuja, joten pidä ne poissa eläinten ulottuvilta. Lisäksi kaikki lemmikille myrkylliset aineet, kuten suklaa, rusinat, alkoholia sisältävät elintarvikkeet, lääkkeet, paristot ja tupakkatuotteet, on aina pidettävä poissa lemmikin ulottuvilta. Vie eläin välittömästi eläinlääkäriin, jos epäilet, että sen niellyt jotain haitallista.

6. Hauskaa joulua!

Lahjapakkauksista, kuten pahvilaatikoista, voi saada kissoille ja koirille loistavaa aktiviteettia ja hauskaa seurattavaa koko perheelle. Poista teipit, muovipakkaukset, paperit, rusetit, niitit ja nauhat ja lisää laatikkoon herkkuja tai leluja. Muistathan, että lemmikit voivat säikähtää ilotulituksia ja muita kovia ääniä – vie ne silloin turvaan omaan rauhalliseen pakopaikkaansa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.