Fazerin joulu-uutuudet: klassikkomakuja ja uusia herkkuja

Fazerin joulun makeis- ja keksivalikoima on 130-juhlavuoden kunniaksi täynnä uutta ja perinteistä, omaan herkutteluun ja lahjaksi sopivaa. Uutuuksien lisäksi valikoimasta löytyvät monet tutut klassikot. Fazerin joulutuotteet valmistetaan Vantaalla ja Lappeenrannassa.

Jouluna herkuttelu on sallittua, ja kestosuosikkien lisäksi on mukava kokeilla uusia makuja. Fazerin makeisjoulu onkin jälleen täynnä uutta ja perinteistä, omaan herkutteluun ja lahjaksi sopivaa. Fazerin kaikista makeistuotteista 98 % valmistetaan Suomessa: suklaatuotteet ja keksit Vantaan Fazerilassa sijaitsevassa tehtaassa ja muut makeiset Lappeenrannassa.

Joulun odotus alkaa joulukalentereista. Teresita Fazer, Sven Fazerin vaimo, toi joulukalenteri-idean Ruotsista Suomeen vuonna 1947. Hän oli nähnyt Ruotsissa adventtikalentereita ja kertoi näkemästään Suomalaisen Partiotyttöliiton hallitukselle. Suomen ensimmäisen suklaa-adventtikalenterin suunnitteli idean pohjalta Sven Fazerin siskon tytär Ulla von Wendt. Kalenterissa oli kuvituksena ruskea piparkakkutalo. Suklaa tuli kalentereihin vasta myöhemmin. Yksi ensimmäisistä kotimaisista suklaajoulukalentereista, ellei peräti ensimmäinen, oli 1980-luvulla Kluuvikadun Fazerilla myynnissä ollut pyöreä, makeisilla täytetty talo, jossa oli luukkuja. Tämän kalenterin kuvitusoriginaaleja on esillä Fazerin vierailukeskuksessa Vantaalla.

Joulun 2021 uutuudet

Fazer Patukat joulukalenteri 660 g

Kalenteri sisältää 15 erilaista ja yhteensä 24 rakastettua Fazer patukkaa.

Joka luukusta löytyy patukka ja sisällä luukussa on mukana hauskoja hyvän mielen patukkaviestejä. Kalenterista löytyy monina kokoina ja makuina: Pätkis, Geisha, Karl Fazer, Dumle, Susu, Suffeli, Kismet, Jim, Da-Capo, Fazerina ja Vihreitä Kuulia.

Karl Fazer Joulukalenteri 200 g

Suomen rakastetuin suklaa haluaa lisätä maailmaan kiltteyttä pala palalta ja toivottaa kaikille rauhallista joulunodotusta.

Joulukalenterin luukun avaaminen tuo pienen suklaayllätyksen jokaiseen joulukuun päivään. Odotus huipentuu jouluaattona, kun saa avata kaikista suurimman luukun. Kalenteri on täynnä Sinistä suklaata, jonka salainen resepti saatiin kiitoksena ystävänpalveluksesta – kilttiä eikö?

Tutut maut konvehtirasiassa: Fazer Klassikot 290 g

Tämä konvehtirasia on klassikko jo syntyessään! Fazer Klassikot 290 g uutuuskonvehtirasia sisältää 8 eri makua, 2 kerrosta ja 32 konvehtia.

Kaikki konvehdit ovat tutun herkullisia makuja, joita kuluttajat ovat toivoneet:Tofferina, Julia, suklaatryffeli, Pätkis, Da-Capo, Omar, Susu sekä Vihreitä kuulia.

Keksiuutuus: Jaffa Julia 300 g

Jaffa on Suomen suosituin keksibrändi ja Julia-konvehti on joulun klassikko, joka kuuluu suomalaisten joulupöytään. Jouluna 2021 tämä kestosuosikki löytyy myös keksihyllystä Jaffa Julian muodossa.

Suussa sulavan herkullinen konvehti: Karl Fazer Maitosuklaatryffeli 270 g

Maistaisitko konvehtia, jossa pehmeä tryffelitäyte on ympäröity ihanalla maitosuklaalla? Karl Fazer Maitosuklaatryffeli on helposti lähestyttävä, monen toivoma makuyhdistelmä, joka houkuttelee nautiskelemaan.

Hurmaava Geisha-uutuus Caramel & Sea salt 270 g

Suomalaisten rakastaman Geishan tutussa hasselpähkinänougat-täytteessä maistuu nyt herkullisen suolainen karamellirouhe. Tämä sopivasti suolaista ja makeaa yhdistelevä suklaa tarjoaa vastustamattoman makunautinnon, joka sopii lahjaksi tai ystävien kanssa jaettavaksi.

Joulun päräyttävin uutuus: Dumle Fudge 320 g

Dumlen ainutlaatuinen maku yhdistyy herkullisen pehmeään fudgeen.Uutuusherkku tarjoaa vaihtoehdon myös niille, jotka pitävät Dumlen mausta mutta kaipaavat pehmeämpää täytettä.

Dumle Seasonal Polka Mint 220 g

Tässä uutuudessa yhdistyvät klassinen joulumaku sekä tuttu Dumle: herkullinen polkamintunmakuinen Dumle toffee tummalla suklaalla päällystettynä.

Glaiduu jouluu: Remix Xmas 500 g

Remix Xmas pussissa on nyt kuusi erilaista toivotusta – perinteiset Hyvää joulua, God Jul ja Merry Christmas sekä hauskoja toivotuksia: Senkin tonttu, Moro Poro ja Glaiduu Jouluu (hyvää joulua stadin slangiksi)

Christmas Hearts 175 g

Joulun sydämellisin vaahtisuutuus! Christmas Hearts –pussi sisältää herkullisia sydämenmuotoisia piparkakunmakuisia vaahtiksia.​ Vaahtisuutuuden myötä Fazer tuo uuden, Ruotsissa hyvin suositun makeistyypin suomalaiseen jouluun. 

Perinteiset jouluherkut

Joulu ja sen odotus ovat perinteitä täynnä, ja joistakin Fazerin tuotteista on tullut jopa joulun symboleita. Yhdelle Vihreät Kuulat tuovat joulumielen, toisen joulukattaukseen kuuluu ehdottomasti Wiener nougat. Wiener nougat -resepti muuttuu jouluksi 2021: tuotteesta poistuu palmuöljy ja se korvataan kaakaovoilla. Kaikki joulumarkkinalle 2021 valmistettavat konvehdit tehdään uudella reseptillä, mutta pakkaus muuttuu liukuvasti, koska emme halua heittää pakkauksia hukkaan.  Suklaalevyissä maistuvat tutut joulumaut: manteli-karpalo, omena-krokantti ja piparkakku. Piparkakkuja löytyy myös perinteisessä muodossa: Fazerin Piparkakut tuovat joulun, niin suklaalla päällystettynä kuin myös ilman. Karl Fazer Collectionin upeat konvehtirasiat saavat päivitetyn ilmeen, mutta niiden sisältö pysyy ennallaan.

Trackbacks & Pings

  • Continentalin uusi SportContact 7 on räätälöity kaikkiin ajoneuvoluokkiin - Rengasturvallisuus.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Ulkoministeri Pekka Haavisto Eurooppa-päivän tapahtumassa Helsingissä - Vastuullinen Suomi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä asuntopolitiikkaan - Vastuullinen Suomi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Epidemiatilanteessa suunta parempaan - Hyvinvoinnintekijä.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Koronaepidemia jatkuu rokottamattomien keskuudessa - Hyvinvoinnintekijä.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Maailmanlaajuisen koronalääketutkimuksen ensimmäinen potilas on Taysista - Hyvinvoinnintekijä.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • SDP:n päihdepoliittisen työryhmän puheenjohtajaksi Heidi Viljanen - Vastuullinen Suomi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Tom Clancy’s Ghost Recon Breakpoint -toimintapeliin tekoälyohjatut tiimikaverit - SuomieSports.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Apex Legends palkintopotti kasvaa - SuomieSports.fi :

  • SDP:n Tuula Väätäinen: Viranomasilla oltava riittävät keinot puuttua nuorten pahoinvointiin - Vastuullinen Suomi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • SDP:n Kim Berg: Kirurginen päivystysvalmius on nyt turvattu - Vastuullinen Suomi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • SDP:n Piirainen: Finnair hoitaa yhteydet maakuntakentille, kunnes ostoliikenteen kilpailutus on maalissa - Vastuullinen Suomi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Miksi ralli on niin suosittu Suomessa? - Rengasturvallisuus.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Nokian Tyres Ground King Intuitu-älyrengas voitti Fennia Prize Winner 2022 -palkinnon hyvästä muotoilusta - Rengasturvallisuus.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Suomen finanssisektorin vakavaraisuus on vahva toimintaympäristön heikkenemisestä huolimatta – valvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota riskien hallintaan - Nettilainat :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Oma talous kuntoon ja säästämisen kautta shoppailemaan - Vertaa liittymät :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Oma talous – miten tasapainoittelet tulojen ja menojen välimaastossa - Vertaa liittymät :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Päivätoiminta tarjoaa vanhuksille seuraa ja mieluista tekemistä - Hyvinvoinnintekijä.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • SEUL: Venäläisten urheilijoiden paluu kilpakentille kestämätön ajatus sodan jatkuessa - SuomieSports.fi :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Suomalaisten säästäminen lisääntyi pandemian aikana - Vertaa pikavipit :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Korkeampikorkoisia vakuudettomia kulutusluottoja nostettiin runsaasti lokakuussa 2021 - Vertaa pikavipit :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Jouluksi lahjarahaa ja kenties myös seuraa - Vertaa pikavipit :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • LähiTapiolan pääomasijoitusrahasto mahdollistaa kotimaisille sijoittajille pääsyn myös suuriin kansainvälisiin pääomasijoitusrahastoihin - Vertaa pikavipit :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Kasvatuslannoituksella lisää metsän tuottoa ja hiilensidontakykyä - Vertaa pikavipit :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Rahapelaamisen sijasta aloita sijoittaminen! - Vertaa pikavipit :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago
  • Remonttilaina nopeasti ja sujuvasti netistä! - Vertaa pikavipit :

    […] Fazer Patukat joulukalenteri on herkullinen ja hauska tapa odottaa joulua. Kalenterissa on 24 luukkua, joista jokaisen takaa paljastuu yllätys: Fazerin suosituimpia patukoita eri makuvaihtoehdoilla. Joulukalenteri sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, sillä Fazerin patukat ovat suosittuja kaikenikäisten keskuudessa. Kalenteri tuo mukavan joulufiiliksen jokaiseen päivään ja auttaa unohtamaan kiireen hetkeksi. Fazer Patukat joulukalenteri on myös loistava lahjaidea läheisille, jotka arvostavat herkuttelua ja joulun tunnelmaa. […]

    1 vuosi ago

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.